Vesa Linja-aho

Kirjoittaisin lyhyemmin jos ehtisin.

CC-BY NOGRAN s.r.o.

(Jos olet kurkkuasi myöten täynnä Huhtasaarta, skrollaa alaspäin ja pysähdy punaisen väliotsikon kohdalle, siellä päästään otsikon asiaan kunnolla.)

Tammikuussa 2018 alkanut Laura Huhtasaaren plagiointikohu sai lisää kierroksia, kun Ylen toimittajat saivat selville, että gradusta 30 % on plagioitu suoraan toisesta, pari vuotta aikaisemmin valmistuneesta gradusta. Koko tapaushan lähti paljastumaan, kun teräväsilmäinen bloggari Reija Härkönen huomasi jo tammikuussa 2017, että Huhtasaari on harrastanut plagiointia blogikirjoituksissaan:

Jokainen vähän pidempi teelmä koostui oudoista, yhteensopimattomista kappaleista, jotka oli ikään kuin punottu jonkunlaiseksi kirjoitukseksi koulutytön aineen aloituksen perään.

Toinen blogisti Tuomas Tiainen jatkoi selvittelyä vähän systemaattisemmin. Vuotta myöhemmin, tammikuussa 2018, samainen Tiainen löi pöytään todisteet siitä, että Huhtasaari on plagioinut myös graduaan. Yliopisto teki selvityksen ja totesi rikkeen vähäiseksi. Lopulta Ylen toimittajat narauttivat Huhtasaaren lopullisesti.

Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt seikka on, että 30 % plagiointi on vain tekstejä vertailemalla saatu tulos – Twitterissä joku muistutti, että lukema saattaa tuosta vielä nousta: kun joku alan ammattilainen lukee gradut lähdeviitteineen (ja haastatteluaineistoineen, jos ne ovat tallessa), niin pahimmassa tapauksessa myös tulokset on plagioitu. Esimerkiksi Simpanen (plagioinnin kohde) kirjoittaa:

Luokanopettajan kokemusten mukaan toisen polven
maahanmuuttajaoppilaiden, jotka olivat syntymästään saakka asuneet suomessa, oli helpompi pärjätä koulussa, kuin niiden oppilaiden, jotka tulivat suomeen kesken koulunkäynnin.

Ja Huhtasaari:

Opettajien kokemusten mukaan toisen polven maahanmuuttajaoppilaiden, jotka olivat syntymästään saakka asuneet suomessa, oli helpompi pärjätä koulussa, kuin niiden oppilaiden, jotka tulivat Suomeen kesken koulunkäynnin.

Pahimmassa tapauksessa todellinen plagiointiprosentti lähentelee sataa. Kuten tutkija Jussi Jalonen tiivistää:

Enää ei ole väliä, onko kyseessä 10% vai 30% , koska on näemmä kopioinut kysymyksenasettelun ja lopputulokset. Tässä kohtaa Huhtasaarta pitää vaatia esittämään ne haastattelut ja tutkinnon perumista syytä harkita.

Keskustelu aiheesta on ollut välillä absurdia, esimerkiksi julkkislakimies Kari Uoti heitti Twitterissä:

Yle kieltäytyy luovuttamasta ”selvitystä”, joka ”paljastaa” gradun puutteet. Miten tällaisia väitteitä vastaan voi puolustautua, omituista meininkiä.

johon yleisö muistutti, että siellä se selvitys on ihan julkisena Ylen jutussa. Paitsi tietenkin Huhtasaari, joka reagoi – yllätys yllätys – plagioimalla.

Terävin sanan säilä keskustelussa on ollut Ira Virtasella, joka sivaltaa, että

Lisäksi Huhtasaari tuskailee, ettei voi muistaa 15 vuoden takaisia asioita. Muistaa kuitenkin, ettei ole saanut graduohjaajalta kunnon ohjeita.

Näinpä. Vähimmällä Huhtasaari pääsisi, jos tunnustaisi ja pyytäisi anteeksi.

Keskustelussa on toisteltu kolmea väitettä, joista olen vähän eri mieltä ja haluan käsitellä ne tässä. Ne ovat:

  • Miksei muiden kansanedustajien graduja syynätä? Tämä on ajojahti!
  • Miksei yliopisto huomannut vilppiä? Ammattitaidotonta porukkaa!
  • Kaikkihan nyt plagioivat, saa olla aika kuplassa elänyt, jos ei ole opiskeluaikana huomannut!

Tämä on ajojahti! Ei ole.

Ei ole. Tämä on yhtä paljon ajojahti kuin se, että kun Tukes sai tietää, että ”sähköurakoitsija” oli kytkenyt lieden hengenvaarallisesti väärin, se tarkastutti myös kaikki muut kyseisen ”ammattilaisen” asentamat liedet. (Tässäkin tapauksessa homma muuten lähti purkautumaan valppaan siviilin havainnosta. Onneksi ei kuollut.)

Tai jos sinulla on kolme osakeyhtiötä, ja yhden niistä verotarkastuksessa löytyy tahallista vilppiä, voit olla varma, että kaksi muutakin yhtiötä tutkitaan. Ja niin pitääkin.

Koska Huhtasaari harrasti röyhkeää copy-pastailua blogikirjoituksissaan, oli täysin perusteltua olettaa, että tyyppi on harrastanut samaa aiemminkin. Pahoista tavoista (tai oikeastaan ihan kaikista tavoista) kun on vaikea päästä eroon – luonteesta puhumattakaan.

Syynääjien motiiveihin voi toki vaikuttaa moni asia. Harva lähtee syynäämään hyvän ystävänsä gradua plagioinnin varalta.

Miksei yliopisto huomannut tätä? Noloa että Ylen toimittaja oli taitavampi kuin proffa!

Tämänkaltaista vilppiä on vaikea havaita ja jos sellaista epäilee, todisteiden hankkiminen on työlästä. Yliopiston virallisessa selvityksessä selvittäjä ei ollut löytänyt sitä alkuperäistä plagioinnin kohdetta.

Oletetaan, että joku palauttaisi minulle opinnäytetyön (tai harjoitustyön tai minkä tahansa), joka on plagioitu lähes sataprosenttisesti puolankielisestä opinnäytetyöstä. Oikeastaan ainoa tapa jolla tyyppi voisi jäädä verekseltään kiinni, on se, että tunnen hänet niin hyvin, että pystyn suorilta sanomaan, että teksti ei ole hänen kynästään.

Epäilyksen voi herättää myös se, että lähdeviitteistä suuri osa on puolankielisiä, mutta sitten päästään siihen, että milläs todistat? Jos plagioinnin kohde on puolalaisen pikkuyliopiston paperikirjastosta napattu oppari, niin todistaminen menee niin työlääksi, että on helpompaa lyödä hanskat tiskiin kuin pistää riita pystyyn opiskelijan kanssa (vai mitä luulet tapahtuvan jos kysyt opiskelijalta suoraan että onko tämä ihan varmasti sun omaa tekstiä – ilman että on esittää mitään perstuntumaa kummallisempaa todistetta asiasta?).

Huhtasaaren plagiointi tapahtui vuonna 2003. Tuolloin ei ollut vielä automaattisia plagioinnintarkistussoftia, jonne opinnäytetyöt olisi syötetty. Tai olihan niitä olemassa, muttei käytetty kuin harvassa paikassa (muistan kun kesällä 2003 käymäni Fysiikan laboratoriotyöt -kurssin loppuselkkari piti palauttaa paperiversion lisäksi laitoksen omaan plagiaatintarkastusjärjestelmään – tästä lisää seuraavassa luvussa).

Viimeisenä ja vaikeimpana: kaikkihan nyt plagioivat, saa olla aika kuplassa elänyt, jos ei ole opiskeluaikana huomannut!

Julius Uotila – sähköalan ihminen hänkin – kirjoittaa Twitterissä:

On täytynyt olla kyllä siellä koulun penkillä silmät ummessa, tai jossain omassa kuplassa jos ei ole huomannut sitä copypasten määrää korkeakouluissa. Enemmän sääntö kuin poikkeus imo.

Johon kommentoin:

Siis kyllä näitä yrittäjiä on sekä yliopistossa että amkissa, mutta ”enemmän sääntö kuin poikkeus” on kyllä vahvaa liioittelua. Voisin kertoa muutaman tarinan kun pääsen koneen ääreen.

Niin. Itse asiassa olen tästä osittain samaa mieltä: saa olla aika kuplassa elänyt, jos ei ole mitään vilppiä opiskeluaikana havainnut tai vähintään siitä kuullut. Tosin voin puhua vain omasta puolestani: olen opiskellut kokonaisen tutkinnon TKK:n sähköosastolla ja opettanut samaisen opinahjon sähkö- ja tietotekniikan osastoilla. Lisäksi olen suorittanut kauppatieteiden opintoja Jyväskylän yliopistossa ja matematiikan ja fysiikan opintoja Helsingin yliopistossa (ja opettajaopinnot HAMKissa Tampereen yliopiston järjestämänä), mutta nämä olivat niin pintaaraapaisevia kokemuksia, että niistä on mahdoton muodostaa kokonaiskuvaa kyseisen oppilaitoksen opiskelu- ja opiskeluvilppikulttuurista. Niin ikään minulla ei ole minkään valtakunnan käryä siitä, kuinka paljon vaikkapa sukupuolentutkimuksen tai metsätieteen opiskelijat kusettavat opinnoissaan.

Aivan ensimmäisenä on syytä määritellä mistä puhutaan kun puhutaan ”copypasten määrästä” ja muun opiskeluvilpin yleisyydestä. Ero kokonaisen gradun plagioimisessa ja palautettavan laskutehtävän kaverilta kopsaamisessa on kuin vertaisi keskenään kokiksen syliin kaatamista ja törkeää pahoinpitelyä.

Aiheesta ei ainakaan pikaisella etsinnällä löydy yhtään Suomi-kulmaista tieteellistä artikkelia. Nopealla googlausella löytyy tiivistelmäpaperi Impact of Policies for Plagiarism in Higher Education Across Europe: Plagiarism Policies in Finland vuodelta 2013, jossa seisoo:

According to national interviews there are no “figures collected for cheating or plagiarism” in universities. Universities have rules about plagiarism but do not maintain statistics.

Eli tapauksia ei tilastoida. TKK:lla viime vuosikymmenellä käytäntö oli, että jos jäi kiinni vilpistä, siitä laitettiin paperit opiskelijahallinnon riippukansioon, jotta tyypin jäädessä uudestaan kiinni seuraukset voivat sitten olla vakavammat. Mihinkään muuhun rekisteriin vilppitietoja ei tallennettu, joten ymmärrettävästi tilastojakaan ei sitten ole.

Lisäksi tuolla sanotaan, että:

Although not confined to Finland, “there are teachers who don’t bother reading the studentthesis and give an average or guessed mark” (national interview).

Ihan kiva että tämä sanotaan ääneen. Juuri pari viikkoa sitten heitin Facebookissa, että vaikka periaatteessa monesta opinnäytetyöstä voisi antaa arvosanan jo sen perusteella että olen lukenut työstä muutaman alustavan version, luen periaatteen vuoksi työn julkaistavan lopullisen version aina läpi koska en halua ottaa riskiä että joku sopivalla huumorintajulla varustettu (ja minun huumorintajuni tunteva) opiskelija ujuttaa työn loppuosaan lauseen

Lol ei Vesa Linja-aho tätä lue oikeasti kuitenkaan.

tai jotain vastaavaa.

Kuinka yleisestä ilmiöstä siis on kysymys? Samaisessa raportissa viitataan kyselytutkimukseen, jonka mukaan

In responses from 171 Finnish students for the IPPHEAE research, 25% of Finnish students agreed or strongly agreed with the statement I believe I may have plagiarised (accidentally or deliberately), 25% said they were not sure, 47% disagreed or strongly disagreed and 2% declined to answer.

Raportin lähdeluettelossa myös viitataan muutamaan kotimaiseen graduun: Mitä pystympi pää – sitä kauemmaksi näkee vuodelta 1995 (ei 1999 kuten lähdeluettelossa lukee) ei löydy verkosta muuta kuin tiivistelmän osalta, jossa lukee mm. että opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoista 59 % ilmoitti harrastaneensa tenttivilppiä kerran tai useammin. Kansainvälisesti aihetta on tutkittu paljonkin – liikkeelle pääsee kätevästi uudemmasta raportissa mainitusta Kari Silpiön gradusta vuodelta 2012, joka on luettavissa verkossa. Pistänpä ToDo-listalle.

Nämä lukemat tuntuvat järkeenkäyviltä oman perstuntuman kanssa. Jotain kertoo sekin, että tapauksia on sen verran harvoin, että ne ovat jääneet poikkeuksina mieleen. Tässä muutama oma kokemus ja ajatus asian tiimoilta, insinöörimäisen tylsässä luettelomuodossa:

  • TKK:lla palautettavien tai muuten pisteitätuovien laskutehtävien kopioiminen opiskelukavereilta oli sen verran yleinen ilmiö, että sille oli annettu oikein termikin, prujaaminen. Tekikö tätä 10 % vai 40 % vai kuinka moni, on sitten jo toinen juttu – kuten myös se, että kuinka usein tätä tehtiin. On helppo kuvitella, että jos muuten tunnollinen opiskelija laskee itse 29 tehtävää ja se 30. tehtävä koetaan epäoikeudenmukaisen vaikeaksi, apua kysytään kaverilta.
  • Rajanveto vilpin ja ei-vilpin välillä on vaikeaa: moni opettaja – itsekin – peräti kannusti laskemaan tehtäviä yhdessä. ”Yhdessä laskeminen on sallittua, kaverilta kopioiminen kiellettyä.”
  • Fysiikan laskuharjoituksia ohjatessani yksi opiskelija sanoi kerran suoraan sivulauseessa kopioineensa yhden tehtävistä kaveriltaan. Sanoin ystävälliseen mutta tiukkaan äänensävyyn että älä nyt tuollaisia huutele, se on plagiarismia ja siitä voidaan pahimmassa tapauksessa erottaa koulusta. Tämä opiskelija – josta ei muuten ollut mitään negatiivista sanottavaa – oli vilpittömän sähkähtäneenhämmästynyt. Kävimme myös lyhyen keskustelun siitä, miksi se ei ole ok vaikka tiedän kyllä että sitä tehdään.
  • Jos rajanveto vilpin ja ei-vilpin välillä on vaikeaa, vielä vaikeampaa on sen valvonta, rankaisemisesta puhumattakaan. Esimerkiksi palautettavasta laskutehtävästä on hankala selvittää, onko se laskettu yhdessä kaverin kanssa (sallittua ja jopa ihan suositeltavaa) vai onko se kopioitu kaverilta. Oikeastaan ainoa tapa on haastatella opiskelijaa poliisikuulusteluhenkisesti ja pyytää kertomaan, mitä hän on tehnyt milläkin rivillä ja miten hän on päätynyt seuraavaan välivaiheeseen. Tässäkin tavassa on heikkoutensa: laskun itse tehnyt mutta itseilmaisutaidoiltaan heikko opiskelija voi vaikuttaa vilppaajalta, ja päin vastoin. Ja aina voi puolustautua sillä että ”hmm, mä laskin tän viikko sitten ja en oikein muista, ootas, hmm”.
    • Vaikka laskun kopioisi toiselta, siitä voi tarttua jotain päähän. Niin kauan, kun kurssilla on muitakin arviointimenetelmiä kuin palautettavat tai esiteltävät laskut, en pitäisi kopsaamisen mahdollisuutta niin vakavana asiana että palautettavat laskutehtävät muuten hyödyllisenä ja toimivana opetusmenetelmänä heitettäisiin romukoppaan – se olisi tekona yhtä järkevä kuin valintamyymälöiden muuttaminen tilaa tiskin takaa -myymälöiksi satunnaisten tai edes vähemmän satunnaisten juoksukaljaveikkojen takia.
  • Joillain kursseilla laskuharjoitukset olivat sellaisia, että harjoitusten aluksi merkittiin listaan, mitkä tehtävät on tehnyt, ja sitten assari arpoi rastittaneista jonkun taululle laskemaan tehtävän. Enemmän kuin kerran kävi niin, että rastittaja ei ollut oikeasti laskenut tehtävää vaan valahti punaiseksi kun arpa osuikin kohdalle. Oma positiivinen poikkeuksensa olivat gurutason (= yleensä teknillisen fysiikan) opiskelijat, jotka laskivat tehtävän lennosta taululle jos arpa lankesi kohdalle.
  • Suoritin Sovelletun todennäköisyyslaskennan kurssin TKK:n avoimen yliopiston puolella (entinen työkaveri Puolustusvoimista vinkkasi että sellainen pyörii iltaisin ja viikonloppuisin – hän suoritti itse insinööristä diplomi-insinööriksi -muuntokoulutusta töiden ohella). Siellä tentin jälkeen joku kurssilaisista jutteli aulassa toverinsa kanssa:

    – Osasiksää mitään, mää en oikeen osannu?

    – *hihitellen* No MÄ en osannu mutta guru istu vieressä ja guru osasi!

    Toden totta, sain täydet pisteet tentistä – kuten myös tuloslistan mukaan joku toinenkin tyyppi. En tuntenut kurssilaisia nimeltä joten on vaikea sanoa, oliko tämä sama kaveri kuin käytävällä hihitellyt.

  • Yksi muisto: pari opiskelijaa TKK:lla tutkiskeli seinällä ollutta tuloslistaa: ”Ei vittu mä sain yhden pistään vähemmän vaikka mä prujasin sulta!”
  • Yksi klassikkovilppi TKK:lla oli hankkia jostain haltuunsa edellisen vuoden kurssimateriaali ja kopioida vastaukset suoraan sieltä. Tutuin esimerkki opiskelutovereilleni lienee Fysiikka 1 ja 2 -kurssien pistelaskarit, jotka laskettiin kotona tai laskuharjoituksissa ja sitten näytettiin assistentille, joka merkkasi ne pistelistaan suoritetuiksi. Näistä sai sitten lisäpisteitä välikokeisiin. Itse kuulin edellisten vuosien mallivastausten saatavuudesta vasta suoritettuani kurssit, joten ei tarvinnut edes miettiä, sortuuko tähän. Sen sijaan kyseisen kurssin assarina muistan tapauksen, josta en ole erityisen ylpeä jälkikäteen (vaikka keräsin sosiaaliset pisteet laskunsa rehellisesti laskevilta opiskelijoilta):Vetäessäni laskuharjoituksia luokkaan tuli myöhässä opiskelija, joka sanoi laskeneensa tehtävät kotona ja näyttävänsä ne minulle. Tyyppi avasi vihkonsa ja siellähän ne tehtävät olivat tehtynä: mutta viime vuoden lukuarvoilla (ovela proffa oli muuttanut yhtä lukuarvoa tehtävään, vaikka tehtävä oli muuten sama). Otin opiskelijan vihkon, nostin sen ilmaan ja sanoin kuuluvalla äänellä:”Jos kopioitte edellisen vuoden malliratkaisuista niin nähkää edes sen verran vaivaa että tarkistatte että lukuarvot ovat tämän vuoden lukuarvoja.”Tämän jälkeen annoin eleettömästi vihkon opiskelijalle takaisin ja kirjasin näkyvästi hänelle pisteet tehtävistä (perusteella että en nyt halua olla liian mulkvisti vaan ikään kuin hyvityksenä häpeärangaistuksesta annan kuitenkin pisteet).

    Jos nyt 15 vuotta myöhemmin tulisi vastaan samanlainen tapaus, hoitaisin sen kahden kesken. Opiskelijan nolaaminen on tai ainakin sen pitäisi olla opettajan ammattietiikan vastaista – siksi jo alkuun totesin, että en ole tästä ylpeä.

  • Kollega (joka ei ole jutunkertoja joten oletan että tämä on tapahtunut oikeasti) kertoi TKK:lla, että joku ryhmä oli tietoliikennetekniikan kurssilla palauttanut harjoitustyön, joka vaikutti epäilyttävän laadukkaalta kyseisen ryhmän tuotokseksi. Kollega nappasi yhden lauseen työstä ja kirjoitti sen Googleen – ja löysi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tehdyn diplomityön, josta raportti oli käytännössä suora plagiaatti. Hän kutsui ryhmän ohjauspalaveriin saatteella, että tästä tuli tosi hyödyllinen raportti, tulkaa kertomaan tästä vähän lisää. ”Joo, totta kai tullaan mielellään!” Sitten neukkarissa kollega heittää läpsäytti pöydälle tulostamansa diplomityön (josta plagiaatti oli tehty) – ja ”kavereilla meni naama valkoiseksi”.”Nyt teette uuden raportin ja teette sen itse, niin asia on loppuun käsitelty.” Ja oli kanssa.
  • TKK:n ohjelmointikursseilla käytettiin automaattista plagiaatintunnistusta: jokaisesta palautetusta koodista laskettiin muutama tilastollinen tunnusluku (käytettyjen muuttujien määrä, entropia, jne.), ja liian samat tunnusluvut saaneita koodeja verrattiin keskenään ja epäillyt kutsuttiin ”prujaushaastatteluun”. Pelkkä tieto tämän tarkastuksen olemassaolosta käsittääkseni piti plagioinnin hyvin aisoissa – itse olin kurssilla riviassarina ja nämä haastattelut hoitivat luennoitsija ja pääassari, mutta muistikuvani mukaan tapauksia oli vain muutama per kurssi. Nokkelimmat yrittivät hämätä tarkastusjärjestelmää vaihtamalla muuttujien nimet ja lisäämällä ylimääräisiä rivinvaihtoja ja välilyöntejä ja kommentteja, mutta nämä yritelmät jäivät systeemin haaviin armotta.
  • Kun tehtävä on ”liian vaikea”, riski siihen, että ratkaisuun käytetään kyseenalaisia menetelmiä, kasvaa. Itse muistan erään sähkömagnetiikan kotitehtävän, joka vaikutti niin vaikealta, että järkeilin että ”ei se tätä ole itse keksinyt” ja olinkin oikeassa: sopivalla googlailulla löytyi tieteellinen julkaisu (taisi olla konferenssipaperi), jossa oli ratkottu käytännössä sama ongelma. Tätä artikkelia katsomalla selvisi sitten miten lasku ratkeaa. Ilmoitinko palautetussa vastauksessani, että käytin tuota paperia apunani? En muista. Voi hyvin olla että en ilmoittanut.
  • Sitten on olemassa ei nyt varsinainen vilppi vaan tekniikka: vanhojen tenttien ulkoaopettelu. Osa TKK:n professoreista kierrätti tenttikysymyksiä vähän liian lyhyellä syklillä, minkä johdosta 5-10 opintopisteen (133-267 tunnin) kurssi oli mahdollista suorittaa noin 5-15 tunnin työpanoksella. Ennen opiskelijayhdistykset ylläpitivät tenttikokoelmia paperiversiona, viime vuosikymmenen lopulla siirryttiin digiaikaan ja vanhoja tenttejä pääsee ihmettelemään osoitteessa tenttiarkisto.fi.
  • Ystäväni oli TKK:lla tentinvalvojana, ja sattui juuri tuurilla katsomaan opiskelijaa, kun hän veti paidan alta lunttilapun pöydälle. Kiinni jäi. Hän korosti, että jos olisi sillä hetkellä katsonut johonkin muualle, lunttaus olisi onnistunut. Lunttilappua on jälkikäteen mahdotonta erottaa suttupaperista ja/tai se on helppo tunkea taskuun tai hävittää huomaamattomasti.
  • Olen joskus käyttänyt kurssilla arviointimenetelmänä ratkaisua, jossa tentti korvataan sillä, että lasketaan sarja tehtäviä ja esitetään ne laskettuna. Tällöin kaikki saavat edetä omaan tahtiin Pekka Peura -henkisesti: nopeimmat oppijat suorittavat kurssin nopeasti alta pois, ja hitaammat saavat enemmän kädestä pitäen -ohjausta. Aivan varmasti joku on suorittanut tällaisen kurssini kopsaamalla tehtävät kaveriltaan ja varmaan hihittelee lukiessaan tätä tekstiä. Mutta ihan samalla tavalla tentissä on mahdollista luntata tai Alepassa mahdollista ottaa juoksukaljat. Nykyään käytän yleensä tentin ja tehtävien yhdistelmää: kurssin lopussa on perinteinen tentti, mutta laskemalla sarjan tehtäviä, saa kurssiarvosanaa korotettua yhdellä pykälällä.
  • TKK:n tutkintosäännön mukaan opiskelijalla oli oikeus tutustua suorituksensa arvosteluun. Ajan säästämiseksi (ja käytännön pakosta, jos tenttien korjaaminen oli jaettu useammalle assarille) tentin jälkeen järjestettiin yleensä arvosteluun tutustumistilaisuus (jonka opiskelijat olivat nimenneet valitustilaisuudeksi – jonka Teoreettisen sähkötekniikan labra oli jalostanut edelleen valiStustilaisuudeksi), jossa oli oikeus nähdä oma tenttipaperi ja kysellä arvosteluperusteista ja ’vaatia mahdollisia arvosteluvirheitä oikaistavaksi’. Joskus arvosanan sai nousemaan ihan puhtaalla paskanjauhannalla – kerran eräässä rennossa tällaisessa tilaisuudessa proffa sanoi suurin piirtein, että ’jos opiskelija on niin kiinnostunut arvosanastaan että vääntäytyy erikseen tänne niin ei tää multa pois ole’. Jos oikein muistelen, niin tasan yhdessä valitustilaisuudessa en saanut arvosanaani nousemaan ylöspäin. En muista annoinko juttuvinkkiä vai oliko ilmiö niin yleisessä tiedossa että ylioppilaskunnan lehti teki aiheesta jutunkin – josta muistan vain sen, että joku assari kertoi että osa vain röyhkeästi pyytää arvosanankorotusta ilman kunnon perusteluja.
    • Tuttu Teknillisen fysiikan osaston opettaja sanoi, että hänellä on tarkka ylöskirjoitettu pisteytysperustelu jokaiselle tehtävälle, jolloin ’tenttikokoelmaväen’ (hänen käyttämänsä termi) arvosanankorotusvaatimukset voi torpata auringontarkasti. Jotkut kuulemma yrittävät sitkeästi silti.
  • Kerran kysyin elektroniikan luennoitsijalta, että voiko kokeeseen ottaa kaavakirjan mukaan. ”Ei tarvitse, teillähän on noi laskimet joihin voi tallettaa vaikka mitä.” Ohjelmoitavat laskimet olivat ahkerassa käytössä, eikä niitä koskaan tyhjennetty ennen tenttiä. Siitä voi vetää omat johtopäätöksensä. Ilmiö oli kyllä henkilökunnan tiedossa. Oikeastaan ainoa ongelmallinen asia tässä oli, että olisi pitänyt eksplisiittisesti sanoa, että lunttien tallentaminen laskimeen on sallittua – tällöin opiskelijat moraalitulkintoineen olisivat olleet samalla viivalla.Kun itse myöhemmin luennoin samaista elektroniikan kurssia, ratkaisin asian niin, että kokeeseen sai ottaa oman lunttilapun mukaan, ja se palautettiin kokeen mukana ja arvosteltiin (vai oliko se vain niin, että annoin yhden lisäpisteen erityisen hyvistä lunteista – en muista). Tämä oli ilmeisesti mieleenjäävä kokemus, koska tänä keväänä yksi oma opiskelijani Metropoliassa kertoi että hänen isoveljensä oli ollut viime vuosikymmenellä kurssillani TKK:lla ja kertoi tästä.
  • Automaattiset plagioinnintarkistamissoftat yleistyivät Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa vasta tällä vuosikymmenellä, mutta TKK:n fysiikan labrakurssilla oli tällainen käytössä jo vuonna 2003: paperiversion lisäksi tuli palauttaa labraselkkarin teksti copy-pastena johonkin kurssin omaan simppeliin plagiaatintarkastusjärjestelmään. On täysin mahdollista, että kyseinen kilke oli todella yksinkertainen tai sitten vain plasebo: pelkkä tieto tällaisen järjestelmän käytöstä suitsii plagiointia tehokkaasti. Esimerkiksi koneinsinöörikillalla oli kiltahuoneella oma fyssanselkkarikokoelmansa. En pidä lainkaan huonona asiana että voi katsoa mallia ongelmatilanteissa, mutta kyllähän kokoelman olemassaolo laskee plagiointikynnystä.

Että semmoisia kokemuksia. Ei näitä usein ole vastaan tullut, muttei voi myöskään sanoa, että peruskursseilla fuskaaminen olisi ”täysin poikkeuksellista”. Tästä ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että gradujen/dippatöiden/inssitöiden plagioiminen olisi yleistä. Tekniikan alalla vielä varsinkin työt tehdään usein jollekin tilaajalle, ja varsinainen plagiointi on hankalampaa.

Huhuosasto – valikoituja huhuja, joista en ole yllättynyt jos nämä ovat totta

Edellä käsittelin ensi käden muistitietoani, tässä pari huhua vielä:

  • Aloitin opintoni vuonna 2000, ja silloin oli käsittääkseni uusi käytäntö, että tentistä poistuttaessa pitää näyttää opiskelijakortti tai henkilötodistus. Huhun mukaan tällä haluttiin suitsia sitä, että teräväpäinen opiskelija tekee sivubisnestä tenttimällä kursseja toisten puolesta. Huhun mukaan matematiikan peruskurssin taksa oli 500 markkaa.
  • Helsingin yliopiston professori oli käyttänyt samoja tenttikysymyksiä vuosikausia. Sitten hän oli erään tentin alussa sanonut ”tällä kertaa sitten kirjoitetaan joka toiselle riville”. Tässä kohtaa vitsiä piti tajuta, että opiskelijat olivat vetäneet TKK:lta tutun ”opetellaan tenttikysymykset ulkoa” -käytännön nextille levelille ja kirjoittaneet koevastauksetkin jo valmiiksi kotona.
  • Elektroniikan labrakursseilla oli vielä viime vuosikymmenellä ongelmana, että labramateriaali oli melko epäselvä ja mittaukset vaativia. Vanhempi assari kertoi tarinan, että toinen assari oli käynyt vessassa ja kun avasi labran oven tullessaan takaisin, niin ”teekkarit oli siinä assaripöydän ympärillä ja prujasi niin että sutina kävi” (hänen mallivastausmapistaan siis).
  • Edellä jo mainitsin selvityksestä, jossa nostetaan ongelmaksi, että kaikki proffat/opettajat eivät oikeasti lue opinnäytetyötä läpi vaan heittävät arvosanan aiemman opintomenestyksen tai pikaisen silmäilyn perusteella. Samaa tehdään erään toisen käden tiedon perusteella myös tenteille: Helsingin yliopistolla eräällä laitoksella yksi tai useampi proffa/assistentti arvostelee tentit vilkaisemalla, että vastauksissa on oikeat avainsanat mainittuna. Toisaalta: onko tämä mikään ongelma, jos käytäntö on kaikille opiskelijoille sama. Tähän voisi hakea analogiaa veroilmoitusten koneellisesta käsittelystä: ei niitäkään lueta käsin läpi. Toisaalta, opiskelija joka tietää että kokeet arvostellaan näin, pääsee vähemmällä harjoittelulla kuin opiskelija, joka oikeasti opiskelee asiat.

Lopuksi

Vaikka Huhtasaaren narahtaminen on poliittinen herkkupala ja vahingonilon määrä on käsinkosketeltava, toivon myös, että tapaus herättää keskustelua tiede- ja opiskeluvilpistä ja siihen puuttumisesta – ja tarvittaessa käytäntöjen uudelleenarviointia.

Loppuun heitän provosoivan ajatuksen siitä, että oli systeemi millainen tahansa, aina siinä on mahdollista keplotella läpi minimityömäärällä. Onko tämä edes ongelma? En muista äijän nimeä, mutta jossain talouslehden haastattelussa viisikymppinen tuotantotalouden diplomi-insinööri kertoi opiskelutovereistaan, että ”niistä jotka kopioivat toisilta tuli menestyviä johtajia ja niistä joilta kopioitiin tuli arvostettuja asiantuntijoita”.

Ihailin jo kymmenen vuotta sitten silloisen toimittajaopiskelijan, nykyisen palkitun toimittajan Elina Lappalaisen kolumnia Löysä tenttien arvostelu syö uskottavuutta, jossa hän pureskelee tätä samaa asiaa (en olisi löytänyt koko kolumnia, ellei sana lumekoulutettu olisi syöpynyt mieleeni):

Todellisuus on kuitenkin se, että monet haluavat yliopistosta tutkinnon, jotta pääsevät uralle. Kun opiskelijoilta puuttuu sivuaineopintoja, monissa kirjatenteissä käydään ”hakemassa helppoja noppia”.

EN SANOISI meidän olevan ylikoulutettuja. Pikemminkin lumekoulutettuja. Lepsu arvostelu syö koulutuksen uskottavuutta. Jos itse pääsee vähällä, ei usko muidenkaan ponnistelleen tutkintonsa eteen.

On tietysti niitä tunnollisia opiskelijoita, jotka lukevat kirjoja viikkokaupalla. Ja ne jotka eivät osaa pyöritellä sanoja sujuvasti, eivät välttämättä pääse tenteistä läpi näin huonolla valmistautumisella. Ja eivät kaikki tentaattorit ole yhtä lepsuja, linjat vaihtelevat rajusti. On myös aineita, joiden tentit ovat tunnetusti vaativia.

Mietin, uskallanko julkaista tätä kommenttia. Parin viikon sisällä olisi jälleen seuraava kirjatentti ja tentaattorihan saattaa terästäytyä nimeni kohdalla: ”Ai sitä halutaan tiukkaa arviointia, saakoon sitten!” Myöskään kaikki opiskelijatoverit eivät ehkä iloitse siitä, jos tenttien läpipääsyn rima nousee.

Jonkun on silti sanottava kaikkien tiedossa oleva asia ääneen.

Kolumni kannattaa lukea kokonaan. Itsellä on ei-matemaattisista kirjatenteistä samanlaisia kokemuksia: jos tiedät aiheesta edes jotain, kokeesta tulee vähintään ykkönen, yleensä ihan kolmonen tai nelonenkin. Vitoseen sentään pitää osatakin jotain.

Entä jos tämä ”löysyys” onkin suomalaisen yliopistojärjestelmän vahvuus: ne jotka haluavat tutkijan uralle tai muuten haluavat ”ottaa kurssista kaiken tiedon irti”, tekevät sen, olipa tentin arvostelu löysää tai ei. Suuri osa yliopisto- ja amk-tutkinnon suorittaneista työllistyy kuitenkin tehtäviin, joissa riittää, että alasta on jonkinnäköiset perustiedot. Löysä arviointi myös mahdollistaa työssäkäynnin opintojen ohessa, joka kehittää ammattitaitoa sekin tai vähintään varmistaa toimeentulon.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa harrastetaan edellä kuvattua junailua ja vilppiä, mutta plagioituun opinnäytetyöhön en ole vielä omassa työssäni suoraan törmännyt. Nykyisessä työpaikassani – eri alalla tosin – oli vastaavanlainen plagiointiepäily, josta tuli vapauttava ’tuomio’. En ole perehtynyt tapaukseen tarkemmin, mutta sellainen seuraus tapauksella oli, että meilläkin otettiin automaattinen TurnitIn-plagioinnintarkistus käyttöön opinnäytetöissä.

 

CC-BY NOGRAN s.r.o.

5 thoughts on “”Kaikkihan nyt plagioivat” – kokemuksia opiskelu- ja opetusuran varrelta

  1. Heli Karhumäki sanoo:

    Olipa huippukiinnostava kirjoitus, kiitos viitseliäisyydestä, runsaista esimerkeistä ja helposta luettavuudesta 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos palautteesta – luettavuus voisi mielestäni olla vielä parempikin, mutta liki 30000 merkin rutistuksen jälkeen ei jaksanut enää käyttää tuntia editointiin ;-).

      Tykkää

  2. Kaisa Kyläkoski sanoo:

    LTKK:lla lukuvuonna 1990-91 fyssan labraraporttien muokkaus aiemmasta lerpulle säilötystä versiosta tuntui talon tavalta, jota noudatin parini kanssa. Toki mittaukset olimme tehneet itse. Tuttava ahtoi laskimeen jonkun tentin luntit, jota sentään älysin paheksua. Ja täytenä idioottina pidin sitä, joka palautti kopiokoneella kopioidun laskutehtävän.
    Tämän jälkeen TKK:n teknillinen fyssa oli aivan toinen maailma ja kulttuuri syksystä 1991 eteenpäin. Tosin DI-työstäni sain omalta proffalta kommentin vain otsikosta ja olen vakuuttunut, ettei äijä koskaan enempää lukenutkaan, sillä tein työn toisessa labrassa toisen proffan ohjauksessa.

    Tykkää

  3. Jere Sainio sanoo:

    Voi sitä käydä toisinkin päin : Omaa oppariani palauttaessa jouduin pariin otteeseen selittämään että lyijyakkujen sulfatoituminen on seiskaluokan ensimmäisiä kemian oppituntien aiheita ja teksti siitä on omaa tuotantoani. Sikäli oli myös hauskaa, että sekä nimeltä mainitsematon opinnäytetyön ohjaaja että kieltenopettaja kiinnitti huomiota kieliasuun mutta itse sisällöstä ei tullut niin paljoa palautetta 🙂 voi tosin olla, että sisällössä ei ollut kommentoitavaa kun 4/5 tuli arvosanaksi.

    Olen Vesan kanssa samoilla linjoilla siitä, että joskus nuo plagiointisäännökset ovat aika ahtaat ja kopioimalla toisten tehtäviä saattaa oikeasti oppia jotain myös itse. Joskus voi tulla sellaisia lukkoja eteen, että tehtävä ei avaudu enen kuin joku kertoo ratkaisun. Ja jos kyseessä on vielä tehtävien sarja, jossa toisessa tehtävässä tarvitaan edellisen ratkaisua, niin yhden osan kopioiminen voi auttaa eteenpäin, jos muut tehtävät eivät tuota ongelmia.

    Vielä varmistaakseni tämän kommentin jälkeen: Älä huoli Vesa, en plagioinut oppariani edes osittain.

    Tykkää

    1. Jere Sainio sanoo:

      Vielä tähän tarkennuksena, että tenttitilanteessa kopioiminen tietty on väärin, mutta ns. Kurssitehtävien ja muiden kotitehtävien kanssa suorastaan toivottavaa. Kyllä työelämässäkin jos eteen tulee ongelmia, niin apua voi kysyä kollegoilta, tarkastaa internetin syvistä syövereistä asioita tai lukea käsikirjoista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: